|
MUNAKUNNAN OSUUSKUNNAN KOKOUKSEN PääTöKSIä
21.04.2009
Vuosi 2008 oli Munakunta-konsernissa myönteisen kehityksen vuosi. Kotimaan markkina-osuutemme pysyi lähes ennallaan lisääntyneestä tarjonnasta ja uudesta kilpailijasta huolimatta ja näin Kultamuna-brändi osoitti vahvuutensa kananmunien johtavana merkkinä. Munakunta konsernin liikevaihto kasvoi 5%, 50,8 miljoonaan euroon.
Kananmunatuottajille tilitettiin EU-ajan korkeinta tilityshintaa. Kiloa kohden tilitettiin 92 s/kg, 17% enemmän kuin edellisvuonna. Konsernin tuottajilta hankittu määrä oli 25 miljoonaa kiloa. Määrä oli 15% edellisvuotta pienempi johtuen joidenkin siirtymisestä uuteen pakkaamoon. Munakunnan hankintamäärät kääntyivät kuitenkin nousuun kesällä.
Konsernin tulos ennen tilinpäätössiirtoja oli 0,9 miljoonaa euroa, josta 0,7 miljoonaa euroa myyntivoittoja. Edellisvuonna tulos oli ylimääräisten poistojen jälkeen -0,7ME.
Konsernin tulorahoitus oli edellisen vuoden tapaan 2,0 miljoonaa euroa ja käyttöomaisuuden myyntien sekä pienten investointien jälkeen rahavirta oli 3,2 miljoonaa euroa (1,0). Tase vahvistui ja omavaraisuus nousi 50,8 prosenttiin.
Vuodenvaihteessa 2008/09 konsernissa tehtiin muutoksia toiminnan selkeyttämiseksi ja tehostamiseksi. A-Muna Oy sulautui emoyhtiö Munakuntaan ja Pohjanmaan Munakeskuskunnan hankintamäärät siirtyivät Munakunnan pakkaamoille, mikä tehostaa pakkaamotoimintaamme edelleen.
Osuuspääomalle 6 %:n korko vuodelta 2008
Osuuskunnankokous vahvisti Munakunnan tilinpäätöksen vuodelta 2008.
Osuuskunnankokous päätti, että vapaasta omasta pääomasta jaetaan 6 %:n suuruinen korko jäsenten tilikauden alussa maksettuna olleille osuusmaksuille.
Hallintoneuvostoon uusia jäseniä
Uusina jäseninä hallintoneuvostoon valittiin Kari Yli-Ojanperä Ilmajoelta, Jirka Villanen Kauhajoelta ja Tommi Vippola Laitilasta.
|