|
|
MUNAKUNNAN VARSINAISEN OSUUSKUNNAN KOKOUKSEN
16.04.2010
Vuonna 2009 konsernin kehitykseen ja toimintaan vaikutti voimakkaimmin keväällä koko alaa koskenut saastuneen rehun aiheuttama äkillinen kananmunatuotannon leikkaus. Konsernin kannalta volyymien menetys pienensi liikevaihtoa, heikensi tehokkuutta sekä nosti merkittävästi konsernin raaka-ainehankinnan kustannuksia.
Vuonna 2009 Munakuntaan liittyi 25 uutta jäsentä ja jäsenmäärä kasvoi 285:een, vaikka samanaikaisesti Suomessa kananmunatilojen määrä laski 9 prosentilla. Munakunnan jäsenilleen tarjoama pitkäjänteinen ja turvallinen Kultamuna Kasvuratkaisu ? yhteistyösopimus kiinnosti tuottajia ja houkutteli tuottajia liittymään osuuskunnan jäseniksi. Munakunta konsernin kananmunahankinta omilta tuottajilta oli 23,2 miljoonaa kiloa ja konsernin kananmunaraaka-aineen käyttö oli 29,5 miljoonaa kiloa.
Munakunta konsernin liikevaihto vuonna 2009 oli 43,6 miljoonaa euroa (2008: 50,8 Me).
Liikevaihdon pieneneminen johtui markkinahintojen laskusta sekä saastuneen rehun aiheuttamista tuotantovolyymien leikkauksista. Kananmunatuotannon häiriöt rasittivat merkittävästi myös tulosta.
Konsernin tulos ennen tilinpäätössiirtoja oli heikko, -0,9 miljoonaa euroa. Tulokseen vaikutti myös Kultamuna Kasvuratkaisusopimuksen ennakoitua parempi menestyminen, mikä puolestaan kasvatti panostuksia. Konsernin liiketoiminnan rahavirta oli positiivinen. Konsernin omavaraisuusaste laski hieman edellisvuodesta, ollen 49 prosenttia. Maksuvalmius oli hyvällä tasolla.
Vuonna 2009 konsernissa vietiin määrätietoisesti läpi muutoksia konserniohjauksen vahvistamiseksi ja toiminnan tehostamiseksi, josta esimerkkinä konsernin toimintajärjestelmäprojektin käynnistyminen alkusyksyllä. Vuoden 2010 alusta konsernin johtoryhmää ja vastuualueita tarkennettiin konserniajattelun mukaisesti ja konsernin oma pakkaamotoiminta päätettiin keskittää Kaarinan ja Oripään toimipisteisiin. Vuoden 2009 aikana toteutetuilla osakejärjestelyillä saatiin kaikki tytäryhtiöt kokonaan Munakunnan konsernin omistukseen.
Osuuskunnan sääntöihin muutoksia
Osuuskunnan kokous päätti osuuskunnan sääntöihin tehtävistä muutoksista. Sääntömuutoksessa, koskien muun muassa osuuspääoman määräytymisperusteita ja liittymismaksua, on huomioitu tuotanto- ja jäsenrakenteessa tapahtuvat muutokset..
Osuuspääomalle 3 %:n korko vuodelta 2009
Osuuskunnankokous vahvisti Munakunnan tilinpäätöksen vuodelta 2009.
Osuuskunnankokous päätti, että vapaasta omasta pääomasta jaetaan 3 %:n suuruinen korko jäsenten tilikauden alussa maksettuna olleille osuusmaksuille.
Erovuorossa olleet jäsenet jatkavat hallintoneuvostossa
Munakunnan hallintoneuvoston erovuorossa olleet jäsenet Jouni Tuomola, Juha Pihanperä, Veikko Salin, Jussi Takala ja Seppo Tapio jatkavat kaudella 2011-2013.
|