NYKYISET UUTISET

UUTISARKISTO

SUOMESSA EI TARPEEN MUUTTAA SIIPIKARJANLIHAN JA KANANMUNIEN KäYTTöä

26.10.2005


Euroopan Elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA on antanut 26.10. lausunnon liittyen lintuinfluenssan (H5N1) esiintymiseen eräissä Euroopan maissa ja kuluttajien huoleen turvallisuudestaan.

EFSA toteaa, ettei ole olemassa epidemiologista näyttöä siitä, että lintuinfluenssa välittyisi ihmisiin ruoan välityksellä. Todennäköisintä on saada tartunta sairaasta elävästä linnusta, ei siipikarjanlihan tai kananmunien välityksellä. EU:n alueella ihmisiin tarttuvaa lintuinfluenssavirusta ei ole todettu siipikarjassa.

EFSA vahvistaa lausunnossaan, ettei siipikarjanlihan ja kananmunien syömiseen liity terveysriskiä. Vaikka onkin epätodennäköistä, että virus tarttuisi ihmiseen ruoan välityksellä, ruoan kuumentaminen kunnolla tuhoaa viruksen. Mikrobiologisten riskien, kuten esimerkiksi salmonellan välttämiseksi siipikarjanliha ja kananmunat tulee kuumentaa ennen käyttöä.

EFSAn mukaan H5N1-viruksen esiintyminen siipikarjanlihatuotteissa ja kananmunissa on epätodennäköistä Euroopassa tällä hetkellä. H5N1-lintuinfluenssavirusta ei ole todettu Suomessa eikä sen lähialueilla.

Suositus siipikarjanlihan ja kananmunien kypsennyksestä ei ole uusi. Suomessa on myynnissä vain kotimaassa tuotettuja kananmunia eikä niissä esiinny salmonellaa. Siipikarjanlihassa sen esiintyvyys on erittäin alhainen.

Suomessa noudatetaan kansallista salmonellavalvontaohjelmaa. Salmonellavalvonta-ohjelman puitteissa salmonellan esiintymistä tutkitaan kanoissa ja lihasiipikarjassa erittäin kattavasti.

Lisätietoja:

Yksikönjohtaja Kyösti Siponen, Elintarvikevirasto, puh. (09) 393 1515, 050 386 8412