LAATUMERKINTÄ
Kultamunan tuottajat Kananmunan tuottajat voivat eniten vaikuttaa munan laatuun huolehtimalla eläinten hyvinvoinnista, ruokinnasta ja olosuhteista. Munakunta on tehnyt tuottajien kanssa kirjallisen laatusopimuksen, jonka noudattamista seurataan säännöllisesti. Kanojen ruokinta vaikuttaa suoraan kananmunien makuun ja keltuaisen väriin. Ruokinnan perustana ovat vilja, pääasiassa ohra ja kaura. Tänä päivänä rehujen koostumusta tutkitaan ja seurataan tarkoin. Ruokintaa jalostamalla on voitu parantaa mm. keltuaisen väriä. Pellava- ja rypsiöljyn käyttö rehussa vaikuttaa munan rasvahappokoostumukseen, jolloin saadaan Hyvän Olon Kultamunia. Tuottaja huolehtii kanalan siisteydestä puhdistamalla ja desinfioimalla kanalan tilat säännöllisesti. Ruokinta- ja vesiautomaatit pidetään puhtaina ja ilmastointia ja lämpötilaa seurataan päivittäin. Siirryttäessä kanalaan puetaan ylle suojavaatteet ja kanalajalkineet. Lintujen ja nisäkkäiden pääsy kanalaan estetään suojaverkoin. Näin myös tautien kulku kanalaan saadaan estettyä. Kaksi kertaa päivässä tapahtuvan keräilyn jälkeen munat siirretään välittömästi munahuoneeseen jäähtymään. Kultamunan pakkaamot Kananmunan säilyvyyden kannalta on tärkeää huolehtia oikeasta lämpötilasta ja suhteellisesta kosteudesta myös pakkaamossa. Keräilyautot keräävät munat tiloilta vähintään kerran viikossa. Rullakoista tai lavoilta munat siirretään kylmävarastoon ja edelleen pakkauskoneelle kahden päivän kuluessa.Munat punnitaan ja luokitellaan painon mukaan. Tarkastuksen jälkeen munat pakataan koteloihin ja edelleen laatikoihin ja kontteihin, jotka toimitetaan kaupan keskusliikkeille. Laatumerkinnän eli kananmunan pintaan tulevan leiman avulla koko tuotantoketju voidaan jäljittää kotoa tilalle asti. Kultamuna kaupassa Kultamuna-valikoima löytyy kaupasta joko maitotalous- tai hedelmä ja vihannesosastolta. Uudet Kultamuna-pakkaukset erottuvat kaupan hyllyltä iloisen värikkäässä asussaan. Kauppias vastaa omasta osuudestaan Kultamuna-ketjussa pitämällä huolta munien varastoinnista, oikeasta kosteustasosta ja lämpötilasta. Monivaiheisen, tarkoin seuratun laatuketjun tässä vaiheessa voidaan puhua kananmunasta, joka on todellinen Kultamuna, ei mikään tavallinen kananmuna. Kultamunan säilytys kotona Parhaiten Kultamunat säilyvät tasaisessa lämpötilassa viileä- tai jääkaapissa omassa pakkauksessaan tylppä pää ylöspäin. Säilytyslämpötilan vaihtelut heikentävät munan säilyvyyttä. Pakkaus puolestaan vähentää munasta ilmakanavien kautta tapahtuvaa hiilidioksidin ja veden haitumista ja estää vieraiden hajujen ja makujen siirtymistä ympäristöstä muniin. Pahimpia maku- ja hajuvirheitä munille aiheuttavat meetvursti, savukala, purjo ja tilli. Myös sipuleista ja hedelmistä voi siirtyä vieraita maku- ja hajutekijöitä muniin. |