Ajankohtaista

6.2.2012

Munakas sijalla kuusi kotitalouksien tavallisimpien ruokalajien listalla

Suomen Gallup Elintarviketieto Oy:n Kananmunamarkkinakatsauksen 3/2011  (julkaistu 30.11.2011) mukaan munakas on noussut sijalle kuusi kotitalouksien tavallisimpien rukalajien listallle. Nousua on 3 % ja kolme sijaa vuodesta 2010.

6.2.2012

Munakunnan toimitusjohtaja eurooppalaisen kananmunien pakkaamoyhdistyksen puheenjohtajaksi

Munakunnan toimitusjohtaja Jan Lähde on valittu eurooppalaisen kananmunien pakkaamoyhdistyksen, EEPTA:n puheenjohtajaksi vuosille 2012- 2013. Lähde on toiminut vuosien 2010- 2011 aikana yhdistyksen varapuheenjohtajana.

EEPTA:n, European Egg Packers and Traders Association, tehtävänä on valvoa jäsentensä etuja, kaupallisia toimia ja intressejä. EEPTA pyrkii vahvistamaan jäsentensä välistä yhteistyötä, perehtyy alan tilanteeseen ja pyrkii sillä keinoin löytämään alaa hyödyntäviä ratkaisuja sekä toimii jäsenten etujärjestönä mm. EU:ssa.

Jan Lähteen nimitys puheenjohtajaksi tarjoaa erinomaisen näköalapaikan alan kansainväliseen tilanteeseen ja mahdollisuuden vaikuttaa, sekä tuoda suomalaisen kananmuna-alan tilannetta ja mielipidettä tunnetuksi ja lähemmäs EU:n päättäviä elimiä.

EEPTA:n jäseninä ovat mm. Euroopan kuusi suurinta kananmunien tuottajamaata, sekä Suomen johtava noin 200 tuottajansa omistama kananmuna-alan yritys Munakunta, jota Lähde edustaa.

Lisätietoja:

Jan Lähde0400-125561

www.eepta.eu

6.2.2012

Jukka Huittinen Munakunnan hallintoneuvoston johtoon

Munakunnan hallintoneuvosto on valinnut osuuskunnan uudeksi puheenjohtajaksi Mv. Jukka Huittisen tehtävästä luopuneen Jouni Tuomolan tilalle.

Huittinen on Salon Kiskosta. Hän on kuulunut Munakunnan hallintoneuvostoon vuodesta 2006, ja toiminut viimeiset kaksi vuotta sen varapuheenjohtajana. Uudeksi varapuheenjohtajaksi valittiin Mv. agronomi Tommi Vippola. Vippola on kanalayrittäjä Laitilasta.

Erovuorossa olleet Jarmo Mäntyharju ja Pasi Pärnänen valittiin uudelleen kaudelle 2012- 2014 hallitukseen. Hallintoneuvoston nykyiset tarkkailijat Kalle Kirvelä, Jussi Takala ja Hannes Uusitalo valittiin uudelleen sekä varajäsenenä Kari Laaksonen.

6.2.2012

Munakunta 90 vuotta

MUNAKUNTA, 90 VUOTTA KANANMUNAKAUPPAA

Toiminta aloitettiin tammikuussa 1922 ja tänä vuonna tuosta ajasta tulee kulunneeksi 90 vuotta. Munakunnan merkkivuosi osuu YK:n julistamalle Kansainvälisen Osuustoiminnan vuodelle. Munakunta alkuperäiseltä nimeltään Vientikunta Muna r.l., perustettiin joulukuun 12.päivänä vuonna 1921. Tuolloin kaikkiaan 15 munanmyyntiosuuskunnan jäsenet kokoontuivat Pellervo-Seuran tiloihin ja yksimielisellä päätöksellä perustivat maahamme munakaupallisen keskusliikkeen.

Tänä päivänä Munakunta on 242 jäsenen omistama Suomen suurin kananmuna-alan toimija. Munakunnan toiminta kattaa kaikki kysyntäalueet kuorikanamunasta pitkälle jalostettuihin teollisuuden ja suurkeittiöiden tuotteisiin.

Munakunta kehityksen kärjessä

Alan johtavana toimijana Munakunta on panostanut vahvasti koko toimintaketjun kehittämiseen huomioiden sekä tuotteiston että tuotantoympäristön.

Vuonna 1996 Munakunta toi Suomessa ensimmäisenä markkinoille lattiakanaloissa tuotetut Vapaat kananmunat, kolme vuotta myöhemmin Luomukanalat sekä vuonna 2005 pienryhmäkanaloissa tuotetut virike kananmunat.

Munakunta toi vuonna 2008 jäsenilleen ainutlaatuisen takuuhintaisen Kultamuna Kasvuratkaisu sopimusmallin, jolla tuottajia ohjattiin ja kannustettiin kehittämään toimintaansa ja investoimaan uusiin EU:n kanojen hyvinvoinitdirektiivin mukaisiin tuotantomuotoihin. Kultamuna Kasvuratkaisu sopimuksen ansiosta Munakunnan tuottajat suoriutuivat vaadittavista muutosinvestoinneista etuajassa ja jo vuoden 2010 alusta alkaen kaikki Kultamunatuotteet on valmistettu vain Hyvinvointidirektiinin mukaisesti tuotetuista kananmunista. Munakunnan edelläkäjijyys ja esimerkki vaikutti myös siihen että Suomessa koko kananmuna-ala onnistui haasteesta siirtyä uusiin tuotantomuotoihin direktiivin siirtymäajan puitteissa.

Kananmunajalostetuotanto aloitettiin vuonna 1968 Leivontamuna Oy:ssä. Tänä päivänä Munakunta jalostaa Kaarinassa 6,6 Mkg kananmunia vuodessa erilaisiksi kananmunatuotteiksi. Viron tehtaalla kuoritun ja keitetyn munan tuotanto aloitettiin vuonna 2004, vuonna 2011 tuotantomäärä oli noussut 20 miljoonaan kappaleeseen.

 

Munakunta investoi 2012 voimakkaasti tuotantoketjun kehittämiseen

Kuluvan juhlavuoden aikana Munakunta käynnistää noin kolmen miljoonan euron investointiohjelman tuotantoympäristön kehittämiseen. Siirrymme ensimmäisenä Suomessa käyttämään muovisia pestäviä kierrätettäviä keräilytarvikkeita koko keräilylogistiikassamme ja rakennamme sitä varten pitkälle automatisoidut pesulinjat. Muutoksen myötä keräily tiloilta tehostuu, ympäristörasitukset vähenevät ja koko tuotantoketjulle tärkeä hygienia ja laatu paranevat entisestään. Oripään pakkaamolle hankitaan alan uusinta tekniikkaa edustava pakkauskone. Munakunta tekee jatkuvasti työtä ympäristökuormituksen vähentämiseksi mm. tehostamalla tuotantotoimintaa, vähentämällä pakkausmateriaalien käyttöä ja optimoimalla logistiikkaa.

Osa Munakunnan toimintaa on myös olla aktiivisesti mukana alan kansainvälisessä toiminnassa. 80-luvulla Munakunnan vientijohtaja Runar Zinne toimi Kansainvälisen Munakomission IEC:n puheenjohtajana. Vuonna 1994 Munakunta voitti IEC:N Golden Egg Award:n parhaasta kananmunien markkinointikampanjasta. Kuluvan vuoden alusta Munakunnalla on EU:n alueella entistä parempi vaikutusmahdollisuus alan asioihin, kun yrityksen toimitusjohtaja Jan Lähde nimitettiin Euroopan pakkaamoyhdistyksen (Eepta) puheenjohtajaksi.

 

Lisätietoja tj. Jan Lähde, 0400- 125 561